Historia

juhokaksonenJokaiselle ihmiselle on rikkaus tietää juurensa ja tuntea oman asuinalueensa historiaa. Eri lähteistä ja kyläläisten muistitietoa hyödyntäen Ulla Kervinen on koonnut Viuruniemen historiaa. Täydennyksiä ja tarkennuksia voi lähettää Ulla Kerviselle, sähköposti ulla.kervinen(at)sakky.fi

Vedenhengen aarre
Kalan laulu Juojärvellä
Heimo Malisen runoja Viuruniemestä

Eila Malisen (nyk. Sormunen)
kirjoitus nuotanvedosta vuodelta 1957

Tietovisa Viuruniemestä

Tietovisa Juojärvestä (2014)

Vuonna 2009 kyläyhdistyksen projektissa ”Rakennettu, historiallinen Viuruniemi” Ulla Kervinen, Maaret Kaksonen ja useat muut kyläläiset kuvasivat kylän 50 v ja vanhemmat talousrakennukset ja keräsivät talteen rakennusten historiaa. Osasta kuvia täydennettynä vanhoilla valokuvilla julkaistiin kirja kylätoiminnan 20-vuotistaivalta juhlistamaan, jonka toimittamiseen osallistui em. lisäksi kyläyhdistyksen puheenjohtaja Saila Keronen. Projektiraportissa kuvataan työtä ja sen tuloksia.

Vuosina 2009-2014 on julkaistu myös postikorttisarja, tulitikkulaatikkosarja ja Wanhat Traktorit Laitumella-kirja.

Viuruniemi Wikipediassa vuodesta 2011 ja YouTubessa vuodesta 2014

Tarina Salokylän maitolaiturin kunnostuksesta syksyllä 2011

Vuonna 2014 Viuruniemi valittiin Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi.

 

Viuruniemen kylän historiaa  

Viuruniemen historian alkujuuret ulottuvat aina kivikaudelle saakka. Vanhoja kivikautisia merkkejä (n.3000 ekr) mm.kampakeramiikkaa ihmisen toiminnasta on löytynyt Viuruniemen Pitkäniemen eteläiseltä rannalta ja läheisestä Laitasaaresta. Kyseessä olivat ilmeisesti Savonlinnan seudulla pysyvästi asuvat ihmiset, jotka kesäaikaan tulivat metsästämään ja kalastamaan Juojärven latvavesille. Juojärven alueen ihmiset käyttivät astioissaan jo 4500 vuotta sitten ehkä ensimmäisinä ihmisiä asbestia vahvistamaan astioita ja ruokailuvälineitä.

Pronssi- ja rautakauden löytöjä ei Viuruniemen alueella eikä lähiympäristössä ole tehty. 1500-luvun kartoissa oli jo merkitty ”Jojervi”. Juojärveä on vanhastaan kutsuttu myös nimellä ”Jukonen”.

Asutuksen syntymisestä Viuruniemeen ei ole tarkkoja tietoja, eikä kylän syntyaikaa voida tarkasti määritellä. Alue oli eteläisen ja läntisen asutusvirran välimaastossa ja sai asukkaita molemmista suunnista. Ensimmäiset pysyvät asukkaat tulivat todennäköisesti 1600-luvun puolenvälin jälkeen. Ensimmäiset maininnat maakirjoissa ovat vuodelta 1681; tilojen lukumäärä oli silloin viisi. Näistä viidestä tilasta jo neljä maksoi säännöllistä veroa kyseisenä vuonna. Hallinnollisesti Viuruniemi kuului tuolloin Liperin pitäjään ja Käkisalmen lääniin.

Holopaisen ja Hovisen suvut tunnettiin jo 1680-luvulla, Salliset tulivat Maljasalmelta, Parviaiset ja Korhoset Liperistä. Myös Kolehmaiset muuttivat jo varhain kylälle. 1700-luvun alussa Viuruniemeä koittelivat nälkävuodet, minkä seurauksena asukkaita kuoli ja myös muutti pois. Niinpä v. 1722 historia tuntee vain kaksi asuttua tilaa. Olot paranivat ja vuonna 1800 tiloja oli jo 12 kappaletta. Koska teitä ei ollut, erityisesti rannat olivat haluttuja asuinpaikkoja. Lista ei ole tyhjentävä. Näihin voisi lisätä esimerkiksi Mieloset, joilla on ollut tila Viuruniemessä vuodesta 1794.

Toimittaja Jussi Kaksonen on kerännyt  historiatietoja Internetiin Kaksosen suvusta.

Heimo Malinen on kirjoittanut kesällä 2010 Malisen suvun vaiheista.

Rauha Voutilainen on kuvannut sota-aikaa ja sen jälkeistä elämäänsä kirjoituksessa Sotalapsen /sotaorvon kertomaa.

Metsästys, kalastus ja rukiin kaskiviljely, ainakin 1600-lta lähtien, antoivat kyläläisille elannon. Ennen Isojakoa Viuruniemen maat omisti valtio. Tilakoko oli tuolloin pieni (Suurliperissä keskimääräinen tilakoko oli 0,5 hehtaaria). Tilakokojen suurentamisen lisäksi Isonjaon tarkoituksena oli päästä eroon kaskiviljelystä sekä pirstaleisesta sarkaviljelystä. Kun Isojako päättyi 1830-luvulla, tiloja Viuruniemessä oli 14 kpl ja jaettua maata oli peräti 3840 hehtaaria. Kuusjärven alueella ensimmäisenä jaettiinkin Viuruniemen kylän maat. Jaossa tilanomistajat saivat pitää silloisista maistaan ne, jotka halusivat mutta jokaisesta tynnyrialasta oli maksettava kruunulle veroja. Vanhoja kantatiloja kylällä olivat mm. Antikkala, Kervilä, Karila (lunastuspäivä 20.4.1850/Mieloset), Ollila, Kopola, Rantala (jaettiin myöhemmin Ylä-Rantalaksi = Seppälä ja Ala-Rantalaksi), Ylä-Malila ja Ala-Malila.

Isonjaon jälkeen viljanviljely, maa- ja karjatalous alkoivat yleistyä ja antaa elantoa kyläläisille useiden vuosikymmenten ajoiksi. Usein toistuvat kadot ja nälkävuodet rasittivat kyläläisiä vielä 1800-luvun lopullakin. Myös luonnonolosuhteet koettelivat; esimerkiksi vuonna 1877 jäät olivat vielä järvessä kesäkuussa ja syyskuun 3. päivä saapui jo halla ja syyspakkaset.

Historiallisesti katsottuna Viuruniemi on sijainnut kahden suurvaltion Ruotsin ja Venäjän rajamaastossa, mikä on vaikuttanut kylän vaiheisiin ja mistä on vielä nykypäivänäkin merkkejä olemassa.

Täyssinän rauhan (1595) rajakivi sijaitsee Juojärvessä lähellä Viuruniemen vesistörajaa. Täyssinän rauhassa Ruotsi luovutti Käkisalmen läänin (tuolloin Viuruniemi kuului Liperin kuntaan ja Käkisalmen lääniin) Venäjälle. Rauha päätti 25 vuotta kestäneen Käkisalmen lääniä koetelleen sissisodan vaiheen. Viuruniemen alue oli siis tuolloin Ruotsin ja Venäjän rajalla. 22 vuotta myöhemmin Stolbovan rauhansopimuksessa 1617 Venäjä luovutti Käkisalmen läänin takaisin Ruotsille. Viuruniemi siirtyi siis Ruotsin vallan alle. Alkoi ankaran verotuksen ja ortodoksien käännytyksen aika. Vuonna 1721 Uudenmaan rauhassa raja siirtyi suurin piirtein nykyiselle paikalleen, kun taas Turun rauhassa 1743 raja läheni niin, että Savonlinnakin joutui Venäjän puolelle. Haminan Rauhassa 1809 koko Suomi siirtyy venäjän vallan alaisuuteen. Venäjän vallankumousvuonna 1917 Suomi itsenäistyy. Siis vasta vajaat 100 vuotta viuruniemeläiset ovat eläneet ja asuneet itsenäisessä valtiossa.

Antikaiset_vihkimatkalla189Kylällä on säilynyt vanhaa rakennuskantaa. Ala-Rantalan rakennukset ovat ilmeisesti kylän vanhimmat. Nykyisen asuinrakennuksen pohjana oleva tupa on jopa 1800-luvun alkupuolelta ja navetta ja aitat myös 1800-luvulta (Reino Räsäsen muistitietoa). Lautalan paja on myös 1800-luvulta (Aili Hirvosen muistitieto). Todennäköisesti myös Kaksolan aitta on samalta ajalta (Jaakko Kaksosen muistitieto).

Kervilän rakennuksista vanhin on viljalato 1913 vuodelta; rakentajina Niilo-Jussi Rissanen ja Ukko-Taavetti Tiilikainen. Monet kylän vanhimmista rakennuksista ovat oman kylän miesten salonkyläläisten Taavetti ja Otto Tiilikaisen rakentamia. Heidän kotipaikkansa on edelleen olemassa Salonkylällä; se on kunnostettu lomanviettopaikaksi. Rakennusmiehiä tuli myös naapuripitäjistä; esimerkiksi Kervilän navetan kiviosan tekijät tulivat Heinävedeltä ja yläosan tekijät Viinijärveltä.

Vuonna 2009 toteutettiin ”rakennettu, historiallinen Viuruniemi” -projekti, jossa taltioitiin historiatietoja ja kuvattiin kylän yli 50 vuotta vanhoja talousrakennuksia ym. rakennelmia. Niitä todettiin edelleen säilyneen yli 200 kpl.

Kaivostoiminta käynnistyi Outokummussa 1910. Kuparikaivos merkitsi myös Viuruniemelle uusia aikoja, olihan kylä elänyt karjatalousvaltaisesta maataloudesta aiemmin. Nyt siis monet kyläläiset menivät ”yhtiölle” töihin. Salonkylän miehet Otto Keronen, Taneli ja Otto Tiilikainen sekä Johannes Koistinen pohjoiskylältä olivat ensimmäisiä kaivosmiehiä Viuruniemestä. Kaivoksen avaaminen paransi myös viuruniemeläisten kulkuyhteyksiä, sillä yhtiö rakensi Pitkälahteen kapearaitaisen junaradan 1918 lähinnä malmin- ja puutavarankuljetusta varten.

Rakennuttaja oli Suomen valtio, kaivos oli tuolloin Hackmanin omistuksessa. Rakennustyö tehtiin vankityövoimalla, mikä siirrettiin Kuopion vankilasta Pitkänlahden leiriin. Vangit, noin 300 kansalaissodassa vangittua ns. punaista, rakensivat siis radan. Leiriin iski kesällä 1918 ankara influenssa, Espanjan tauti, ja paljon vankeja menehtyi. Ratatyömaalla ja Pitkänlahden leirissä kuolleita punavankeja haudattiin Kuusjärven hautausmaalle. Myöhemmin  1947 hautapaikalle pystytettiin Vakaumuksensa puolesta 1918 kuolleitten muistomerkki. Muistomerkissä on 42 henkilön nimi. Lähde: Erkki Taipale (kirkkoherra Juuso Taipaleen poika) artikkeli Outokummun Seudussa 15.1 2015

Malmijunat kuljettivat myös siviiliväestöä asioilleen Outokumpuun ja takaisin. Kesällä oli käytössä avovaunu, joka oli suosittu. Etenkin lapsille junareissu oli mieliin painuva. Outokummun kuparikaivoksen alkuaikoina kaivoksen malmi kuljetettiin vesiteitse Pitkälahden satamasta Juojärven rannalta lotjilla (esim. Elsa-proomu) kanavien kautta sulatoille. Takaisin päin vaunut rahtasivat halkoja Juojärven vesistöalueelta kaivoksen energiatuotannon voiman lähteeksi. Malmikuljetusta oli vain pari vuotta, sitten pelkkää tavaran, lähinnä puun kuljetusta.

Muistona tuolta ajalta Pitkälahdessa on yhä toimiva satama-alue 1910- ja 1920- luvulta. Outokumpu- yhtiö tuki työntekijöiden vapaa-ajan virkistysmahdollisuuksia rakentamalla Pitkälahden satamaan venevajoja (156 kpl) ja Luotoniemeen kesämökkejä työntekijöidensä käyttöön.  Sataman luoteispuolelle Luotoniemeen rakennettiin 30-luvulla firman kesänviettopaikka. Luotoniemen maja oli käytössä, ensin insinöörikunnalla, sittemmin rakennettiin kokonainen lomakylä, jossa riitti nauttijoita vuosikymmenet. Kaivosyhtiön henkilökunta sai vuokrata lomaviikkoja, Edelleenkin vielä satakunta yksityiskäytössä olevaa venevajaa komistaa satama-aluetta. Antero Hakapään muistitiedon mukaan Outokumpu yhtiön pitkäaikainen johtaja, vuorineuvos Eero Mäkinen osti maata Hackmannilta ja rakennutti ”kalamajan” Pitkäniemelle kesänviettopaikaksi. Edellä mainitut rakennukset ovat edelleen paikallaan.

Rautatie Pitkälahteen purettiin sodan jälkeen ja radan pohjalle rakennettiin tie. Tämän jälkeen yhtiön bussit kuljettivat yhtiön työläisiä, koululaisia ja kyläläisiä Outokumpuun ja takaisin. Kuparin ehtymisen vuoksi kaivostoiminta hiljeni ja päättyi lopullisesti vuonna 1989. Yhteensä 75 vuotta Outokummun kaivostoiminta vaikutti ja toi hyvinvointia myös Viuruniemen kylälle.

Vuoden 1914 jälkeen laivat siis pääsivät ylös Juojärvelle Varsitaipaleen kanavilta. Tavaraa alkoi tulla kylille vesiteitse Kuopiosta ja Savonlinnasta. Järvellä liikennöivät säännöllisesti ainakin alukset Heinävesi 2, Tapio ja Karjalankoski. Kaksolan tilalla yhä oleva kivilaituri toimi yhtenä reittiliikenteen laiturina. Koska laivat lähtivät Kuopioon myöhään iltapäivällä, yövyttiin laivassa ja perille Kuopioon päästiin aamulla. Aamupäivä vietettiin Kuopiossa ostoksilla, lääkärissä tai muuten asioita hoidellen. Kuopiosta laiva lähti takaisin päin puolen päivän aikoihin ja illaksi ennätettiin taas kotiin. Laivamatka Kuopioon oli etenkin lapsille ikimuistoinen tapahtuma. Vanhimmat viuruniemeläiset muistelevat vieläkin näitä matkoja.

Kalastuksesta nuottakalastus on ollut perinteisesti merkittävää Viuruniemessä ja vanhoja nuottakotia on yhä säilynyt kylällä. Eila Malinen (nyk. Sormunen) kirjoitti nuotanvedosta opinnäytetyön v. 1957.

Liikenneyhteydet ovat olleet merkittäviä kylän kehittymisen ja tiedon kulun kannalta. Kuopio-Joensuun tien rakentaminen aloitettiin jo 1870-lla, mutta valmiiksi se saatiin vasta 1886 liperiläisten ja polvijärveläisten hidastaessa hanketta (Liperi ja Polvijärvi halusivat tien kulkevan omien kuntakeskustensa kautta). Ohtaansalmeen ei tehty vielä tuolloin siltaa vaan lauttayhteys. Vanha Maljasalmen ja Viuruniemen kirkkotie valmistui 1892 Kuusjärven kirkolle valtion hätäaputöinä. Viuruniemen kylätie alkoi Seppälän rannasta ja sai valtion apua jo 1907 (Paavo Pietarisen ja Reino Räsäsen muistitieto).

Outokummun malmin kuljetusta varten rakennettiin rautatie Joensuusta Viinijärven kautta Sysmäjärvelle 1926-28. Silloinen Tasavallan presidentti Relander oli juhlistamassa radan vihkiäisiä. Tämän radan valmistuminen vähensi Pitkänlahden radan käyttöä malmikuljetuksiin. Vähän myöhemmin 1932-1940 rakennettiin Varkaus-Viinijärvi poikkirata, joka otettiin käyttöön puolivalmiina talvisodan aikana. Viinijärvestä tuli siis risteysasema. Nykyinen Viuruniementie rakennettiin yhtiön rautatien pohjalle paljon myöhemmin vasta 1950-luvulla. Apajalahden tie Varkauteen päin valmistui myös 1950-luvulla.

Viuruniemen kyläkoulu perustettiin 1919. Sanomalehti Ilmarisessa v. 1871 oli koulun tarpeellisuutta koskeva uutinen. Koulu lakkautettiin v. 1993. Koulu toimi ensin Antikkalassa ja sitten Kervilässä 1920-1922 kunnes koulurakennus valmistui. Koulu rakennettiin Hackmanin omistamalle maalle tontilta nostetuista hirsistä. Rakentajana oli ainakin Kalle Pietarinen. Antti Leinonen toimi pitkään opettajana Viuruniemen koulussa. Leinonen opetti kyläläisiä kahdessa sukupolvessa 1920-luvulta alkaen. 1950-luvulla oppilaita oli vajaat 70. Lakkautusvuonna 1993 heitä oli enää yhdeksän. Koulun viimeisin opettaja ennen lakkauttamista oli Osmo Korhonen.

yleisostokortit2Kauppoja kylällä on ollut useita. Ensimmäinen kauppa oli Valajan talossa pohjoispäädyssä 1920-luvulla. Se oli osuuskauppa, jota piti talossa asuva neiti (Hilkka Antikaisen muistitietoa). ”Kalle Uolu” Kerosen kauppa 1920-luvun alusta 1930-luvun alkuun koulun luona. Kervilän kauppa oli 1930:lta sotaan asti ja Kaksolassa -30-luvulta 50-luvulle, molemmat sekatavarakauppoja. Nummisen kauppa toimi 70-luvun alkupuolelle asti ja pohjoiskylällä oli toinenkin kauppa, Kokkosen kauppa.
Alkujaan Nummisen kauppa oli asuintalon kamarissa, myöhemmin kaupalle rakennettiin oma siipi. Aila Ojala toimi kauppaneitinä jo kouluaikoina, siis 12-vuotiaana.  Aamulla ennen kouluun menoa ja koulun jälkeen illalla hän hoiti kauppaa. 1945 Olavi Nummisella oli ensimmäinen autonsa käytössä. 20-vuotiaana Aila Ojala sai   ajokortin ensimmäisenä naisena kylällä 60-luvulla suoritettuaan inssiajon Joensuussa.

Nummisen kauppaan tuli myös kylän posti. Postin Olavi Numminen toi kauppaan, jossa se lajiteltiin eteenpäin vietäväksi. Postin kanssa samalla vietiin myös ostokset. Posti jätettiin yhteislaatikkoihin, joista ihmiset kävi hakemassa omansa. Jakelupaikkoja oli neljä: Mattilan risteys, Kervilä (postiasema 2), koulu ja Salonkylä. Postin tulo oli odotettu tapahtuma. Ihmiset tulivat hyvissä ajoin niin että ennättivät tehdä ostokset odotellessaan. Myös kerrottiin juttuja  ja kuultiin kylän kuulumiset.

Jotkut kyläläisistä ovat tulleet tutuiksi myös suuremmalle yleisölle, tässä muutamia esimerkkejä:

Antti Rissanen toimi kunnan luottamustehtävissä mm sosiaalilautakunnassa. Otto Voutilainen oli herastuomari ja kunnan luottamushenkilö. Myös Eino Antikainen oli herastuomari. Pertti Voutilainen toimi Outokumpu Oy:n pääjohtajana ja myöhemmin Kansallisosakepankin pääjohtajana. Nykyviuruniemeläisistä Paavo Räsänen toimii kunnan luottamustehtävissä. Yrittäjistä liikenteenharjoittaja Olavi Numminen (säiliöautot, taksi) ja myöhemmin poikansa Ossi toimivat merkittävällä tavalla Viuruniemessä. Entinen viuruniemeläinen  kuuluisa raviohjastaja ja -valmentaja Esa Holopainen on valittu kolme kertaa Suomen parhaimmaksi raviohjastajaksi. Hänen veljensä Tuomo Holopainen on myös tunnettu ravihevosten kasvattaja.

Kylällä toimi myös kaikkien tuntema parturi-kampaaja Anna Miettinen. Hänellä oli reuma jota hoidettiin Heinolan reumasairaalassa useilla leikkauksilla. Reumasairaudesta huolimatta hän leikkasi kyläläisten hiuksia ja näin elätti itsensä. Anna kuoli 1965.

4hKylällä on toiminut ja toimii edelleen monia yhdistyksiä. Maamiesseura, maa- ja kotitalousnaiset, urheiluseura ja pyhäkoulutoiminta on aikanaan ollut vireää, mutta myöhemmin hiipunut. Marttayhdistys (perustettu 19.4.1936) metsästysseura (perustettu 17.11.1968. perustajajäseniä Seppo Antikainen, Antero Räsänen, Kaarlo Mielonen, Tuomo Holopainen, Heikki Tiilikainen, Jorma Piiparinen, Kauko Räsänen ja Eero Koistinen ja Mikko Räsänen), Viuruniemen lähetyspiiri (perustettu v.1953) ja kalastuskunta (perustettu v. 1952) toimivat aktiivisesti edelleen. Suomen suurimman nuorisojärjestön 4H:n toiminnassa oli parhaimmillaan mukana 20-30 lasta ja nuorta. Viuruniemessä kerho kokoontui kerran viikossa koululla ja ohjelmassa oli askartelua, kokkausta, luonnossa liikkumista, liikuntaa, tutustumista eläimiin jne. 4H-nuorella saattoi olla oma kerhovasikka tai vaikka oma kasvimaa.
Viuruniemen 4H- kerhotoiminta loppui kun koulun tiloja ei ollut enää käytettävissä v. 1993 jälkeen.

Seurakuntatoimintaan kuului, että kylän taloissa pidettiin kinkereitä. Kinkerijärjestys meni talojen rekisterinumeron mukaan, Aluksi kinkerit olivat kaksipäiväisiä, mutta 50-luvulla ne muuttuivat yksipäiväisiksi. Kokonaiset koululuokatkin osallistuivat aiemmin kinkereihin. Rippikouluun tulevia myös kuulusteltiin. Käskyt ja niiden selitykset piti osata. Kinkeritoiminta jatkuu edelleenkin 2000-luvulla kylällä.

Kylätoimikunta perustettiin vuonna 1979. Vuonna 2006 kylätoimikunnasta tuli kyläyhdistys ja esimerkkinä kylän kehittämistoiminnasta ovat myös nämä nettisivut, joiden kävijämäärä vuodesta 2008 ylitti jo 50 000, ennen kuin laskuri käynnistettiin uudestaan 5.4.2014. Nettitaitoja opetettiin talkoovoimin toteutetussa ”Nettikoulu nuorille ja varttuneille” projektissa vuosina 2008-2011.

Lypsyniemen kylätalo valmistui vuonna 1997 ja sauna vuonna 2001. Vuosina 2011-2014 valmistuivat talousrakennus ja grillikota. Kylätalolla on myös perinnekasvien kasvipankkina marttayhdistyksen perinnepenkki. Kylätalon syntyhistoriaan liittyy mielenkiintoinen tarina. Kun Enso-Gutzeit myi aikanaan saaritontteja Juojärveltä, teki se erehdyksessä kaupat myös jakokunnan omistuksessa olleesta saaresta. Vahingon tultua ilmi kauppoja oli myöhäistä peruuttaa, mutta korvaukseksi yhtiö tarjosi kyläläisille tonttia Lypsyniemestä.

Alkujaan Viuruniemi kuten muutkin ympärillä olevat kylät kuuluivat siis Liperin suurkuntaan. Suur-Liperin v. 1855 maakirja mainitsee Viuruniemen kylän. Kuusjärvi lohkaistiin Liperistä omaksi kunnaksi vuonna 1875. Myöhemmin kun kaivostoiminnan ansiosta Outokummun keskusta kehittyi Kuusjärveä vilkkaammin, oli perusteltua muuttaa kunnan nimeksi Outokumpu, kts. Suomen Sukututkimusseuran sivut Outokummun seurakunnasta. Nimimuutos Kuusjärvestä Outokummuksi tuli vasta vuonna 1968. Outokumpu muuttui kaupungiksi 1977 oltuaan vuosina 1968 – 1977 kauppalana. Useimpien viuruniemeläisten syntymäpaikka on siis Kuusjärvi, vaikkakin he nykyisin ovatkin Outokummun kaupungin asukkaita.

Vuonna 2014 Viuruniemi  valittiin Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi. Pohjois-Karjalan Kylät ry:n ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton palkintoa Outokummun kaupungintalolla vastaanotti kyläyhdistyksen puheenjohtaja Saila Keronen ja parinkymmenen kyläläisen joukko.